Hae
Inka Nitta

TALVINEN HALIMASJÄRVI

Talviretkeilysuunnitelmat eivät menneet ihan niin kuin suunnittelin syksyllä johtuen pienestä karvapiraijasta, jonka kävin noutamassa joulukuussa. Talviretkeily minulla on painottunut käytännössä lyhyisiin Kickspark vetoreissuihin vanhemman huskyn kanssa ja totta kai perus koiralenkkeilyyn.

talvinen halimasjärvi
halimasjarvi luonnonsuojelualue
Kävimme tammikuun lopulla pakkaspäivän kunniaksi katsastamassa miltä talvinen Halimasjärvi näyttää ja samalla harjoittelemaan Lokin kanssa hieman retkeilyä mm. pysähtymisiä, odottelua ja hankalampaa maastoa. Päätettiin ottaa ystävän kanssa iso termari kahvia sekä kuksat ja istahdettiin hetkeksi nauttimaan ihanasta talven ihmemaasta pakkasessa.
talviretkeily tampereellatalvinen halimasjärvi lähiretkeilyyn
Tykkään itse todella paljon Halimasjärven luonnonsuojelualueesta ja etenkin sen luontopolusta, mikä tosin on vain noin. yhden kilometrin mittainen. Itse alueelta löytyy kuitenkin monen kilometrin edestä tutkittavaa ja patikoitavaa, mutta talvisin ainakin lyhyt reitti on valmiiksi tampattua. Tietenkin paikan läheltä löytyminen houkuttelee minut kerta toisensa jälkeen seikkailemaan alueelle. Halimasjärvi ja sitä ympäröivä luonnonsuojelualue löytyy Tampereen Atalasta ja sinne pääsee näppärästi autolla kuin julkisillakin.
halimasjärvi näköalapaikka
Mun suosikkijuttuja Halimasjärvellä on ehdottomasti sen rauhallisuus ja pieni näköalapaikka, josta näkee kivasti järvelle. Lähes joka kerta on kiivettävä ylös sinne ja muistikortiltani löytyykin jokaiselta vuodenajalta kuvia näköalapaikalta, hah.


Seuraathan jo Instagramissa @inkanitta

Lue myös nämä:

Perheemme kasvoi yhdellä

Retkelle Niihamaan!

Vinkit koiran kanssa retkeilyyn

RETKELLE NIIHAMAAN!

Viimeviikkojen suosikkikohde Tampereella on ollut Niihama. Niihama on pieni kaupunginosa ja käytännössä metsää sekä pääosin ulkoilukäytössä. Sieltä löytyy suosittu Niihaman ulkoilumaja, josta lähtee reitti Niihaman luontopolulle.
niihama ulkoilureitti
niihaman luontopolku
Luontopolku kulkee metsäisessä maastossa Niihamajärven ympäristössä, polun viereltä lähtee myös reitti Soukonvuoren luonnonsuojelualueelle, ellei itseasiassa osa luontopolun reitistä kulje sen alueella. Polun pituus on noin. 3 kilometriä ja sen varrelta löytyy myös muutamia suunnistusrasteja sekä vanha frisbeegolfrata. Polulta löytyy tuoretta sekä kuivaa kangasmetsää. Oman kokemuksen mukaan vettä pitävät kengät ovat aina tarpeessa, sillä reitti on paikkapaikoin todella kosteaa. Niihaman luontopolku alkaa ulkoilumajalta ja päättyy myös majalle, hieman eri kohtaan kuin mistä lähdettiin.
niihamassa nauttimassa
niihaman maja
Niihaman maja on paikka, josta haetaan lähes aina vähintään kahvit, kun lähdetään sinne suuntaan. Tykkään erityisesti ulkoilumajan ystävällisestä henkilökunnasta ja pakko hehkuttaa heidän vohveleitaan! Todella herkulliset vohvelit, joista löytyy kokoa sekä makua. Hintakin mielestäni todella edullinen. Niihaman maja on päivittäin auki kello 19 saakka, joten aukioloajat on ok.
niihamajärvi
niihamanluontopolku niihama
Majalta löytyy vaikka mitä aktiviteettiä puusaunasta grillikodan vuokraukseen sekä maanantain pentutreffeihin. Itse kuitenkin pääasiassa olen käyttänyt kahvilapalveluita ja nauttinut ulkoilusta alueella.

Niihaman ulkoilumaja löytyy osoitteesta Pikku-Niihmantie 80, 33560 Tampere. Alueella on parkkipaikka, jos haluaa tulla autolla.
niihaman ulkoilumaja
bamse niihama koiratreffit
Tykkään kokonaisuudessaan Niihaman alueesta, se on kuin maaseudulle päätyisi vaikka on suht lähellä kuitenkin myös Tampereen keskustaa. Niihamasta löytyy muitakin kivoja lenkkipolkuja, ratsastuskoulu sekä siirtolapuutarhamökkialue. Suosittelen kovasti lähtemään retkelle Niihamaan!


Seuraathan Instassa @inkanitta ?

Lue myös nämä:

Saarijärven laituri

Vinkit koiran kanssa retkeilyyn

Seitseminen oli ihana