Hae
Inka Nitta

UNELMIENI RISTIRIIDAT

Mä oon just se tyyppi kuka rakastaa unelmoida. Minulla on paljon unelmia, hyvin erilaisia unelmia. Olen myös vähän sellainen toi voisi olla kivaa – tyyppi ja tämän takia tuntuu, että on ollut tosi vaikea löytää sitä oikeasti omaa juttua. Tällä hetkellä mulla on uran puolesta muutamakin unelma, joita kohti haluaisin mennä. Unelmissani on kuitenkin paljon ristiriitoja toistensa kanssa ja tiedän, että tulevaisuudessa näitä on todella vaikea yhdistää jos meinaan mennä kaikkien suuntaan.

inkan unelmat

 

Pitkäaikainen unelma: matkavaikuttaja

Olen aina halunnut olla somevaikuttaja. Olenhan sellainen myös nyt, mutta sellainen, joka elättää itsensä somella. Haaveilen siitä, että pääsisin matkustamaan ympäri Suomea ja ympäri maailmaa, tehden sitä työkseni. Rakastan kauniita kuvia, millaisia matkavaikuttajilta bongaa esimerkiksi Instagramissa. Haluan jakaa sen mitä näen, omat vinkit ja ensisijaisesti haluan kokea! Unelmani olisi tutustua eri kulttuureihin ja pakahtua erilaisista upeista maisemista. Kyllä voin sanoa myös haaveilevani ihanista illallisista ja super hienoista hotellihuoneista käsittämättömällä palvelulla.

ristiriitaiset unelmat
unelmieni ristiriidat striimaaja

Media-alan yritys

Tätä kohti ollaan menossa jo vauhdilla. Kuten jo aikaisemmin tuli selväksi rakastan valokuvaamista, joten yritystoimintani tulisi pitämään sisällä valokuvausta yrittäjille, yrityksille sekä osin myös yksityishenkilöille. Graafinen suunnittelu on uusin aluevaltaukseni ja nautin kuvittamisesta sekä logojen suunnittelusta. Tykkään puhua somemarkkinoinnista ja Instagram feedin rakentamisesta, joten kouluttaminen ja konsultointi on osana yritystoimintaa. Media-alan yritys kulkee mukanani paikasta riippuen, joten tämän tekeminen on mahdollista muun ohella.

ristiriidat unelmissa

Uusin unelma: Videopelivaikuttaja Twitchissä

Alotin maaliskuussa livestriimaamaan videopelejä Twitch.tv palveluun. Tällä hetkellä opintojen ohella Twitch on oikeastaan ainut, josta tienaan. Rakastuin videopeleihin jo todella nuorena ja välissä harrastus oli vuosia poissa, kunnes sen muutama vuosi sitten uudestaan löysin. Pelaaminen on minulle tapa rentoutua ja yhteisön myötä olen oppinut paljon ja saanut uusia ystäviä sekä kokemuksia. Suomen markkinoilla on vaan todella vaikea saada tienattua koko elantoa Twitchissä. Tämän lisäksi olisi ihana tehdä muuta vaikuttajan työtä pelimaailmassa tai esimerkiksi juontoja ja paneelikeskusteluita messuilla tms. Haluaisin yleisesti olla mukana Suomen pelimaailmassa.

unelmieni ristiriidat mediatoimisto
Näistä juurikin matkavaikuttajana oleminen ja videopelaaminen on ristiriidassa toisiinsa, sillä matkavaikuttajana työskentely vaatii paljon reissaamista kun taas videopelaaminen työkseen tapahtuu kotona tai omalla toimistolla. Striimamiseen varusteet on sen verran kookkaita, että niitä ei raahata kaikkialle ja lähettäminen vaatii hyvän ja tasaisen nettiyhteyden. Harvemmin sitä läppärillä striimaillaan missään reissuissa, varsinkin kun pelaa. Ehkä aika näyttää.

unelmieni ristiriidat matkavaikuttaja
unelmieni ristiriidat


Seuraa mua Twitchissä  twitch.tv/inkanitta

Lue myös nämä:

Ensimmäinen hyväntekeväisyyskampanja ylitti odotukset

Irtisanouduin vakituisesta työstä

Diagnoosina ahdistuneisuushäiriö

KESÄMUISTOJA

Aurinko pilkottaa, säät lämpiävät ja on maaliskuu, se on siis virallisesti kevät. Kevään koittaessa mieleeni tuli kesämuistoja viime kesältä. En tehnyt kesällä paljoa, mutta nautin olostani. Halusin tulla jakamaan teille ”postikortteja” viime kesästäni ja saada mukaan fiilistelemään kesämuistoja!♥

kesämuistoja 2020
Kesämuistoja
viime kesän muistoja
summer memories
Kesämuistoja
Kesämuistoja
good summer
kesä muistoja
kesämuistoja
Kesämuistoja
kesämuisteloita
miss summer
Kesämuistoja

Millaisia kesämuistoja sinulla on?


Seuraathan @inkanitta Instagramissa?

Lue myös nämä:

Kiikunlähde – Maaginen lähde keskellä metsää

Seitseminen oli ihana!

Kesän tyylikysely