Hae
Inka Nitta

MITEN UUSI TYÖ SUJUU?

Ihanaa tiistaita kaikille! Itse olen alkuviikon vapailla ja loppuviikoksi suuntaan töihin. Teen myös mun ensimmäisen sunnuntain tässä uudessa työssä ja se on ihan kivaa vaihtelua! Minä tosiaan vaihdoin työpaikkaa syyskuussa ja avasinkin asiasta parissa aikaisemmassa blogipostauksessa.

Nyt kun uudessa työpaikassa on oltu jo reilu kuukausi ja meidän liike on pian kuukauden vanha olisi varmaan hyvä aika kertoa miten uusi työ sujuu? Eli tosiaan ONLY avasi neljännen liikkeen Suomeen Lempäälän Ideaparkkiin ja pääsin kyseiseen liikkeeseen apulaismyymäläpäälliköksi sekä toimin myös liikkeen somistajana.

uusi työ onlyllä

Tämän paikan saaminen oli todella iso hyppy mun urallani, sillä okei minulta löytyy liiketalouden perustutkinto, mutta työkokemusta alla oli vaatekaupasta vain hieman reilu puolitoista vuotta. Työskentelin ennen vaatekauppaa kyllä kahvilassa reilu vuoden ajan, joten joo asiakaspalvelusta on kyllä kokemusta melkein kolmelta vuodelta. Esimies tehtävät on aina kiinnostanut ja olen jo todellakin pidemmän aikaa halunnut vähintään tuon kakkosen paikan vaatekaupassa. Ehkä en kuitenkaan ole aikaisemmin sanonut sitä tarpeeksi ääneen, että tarvitsen lisää vastuuta ja tätä mä todellakin haluan ja osaan tehdä.

Kaikki on mennyt uudessa työnkuvassa paremmin kuin hyvin. Olen jo reilussa kuukaudessa löytänyt itsestäni uusia puolia ja sellaisia toimintatapoja on ilmennyt, joita en edes tiennyt omistavani! Moni ystäväni onkin sanonut minulle, että vastuu ja edes tämä pieni esimies tehtävä sopii minulle. Haaveilin myös joskus somistajan ammatista ja nyt vahingossa minusta tuli sekin. Just nyt oon super onnellinen työkuvastani.

uusi työ only

Paljon on ollut uuden opettelua niin minulla kuin koko tiimillä ja sen takia sitä on vähän niinkuin kokoajan töissä. Vähintään täytyy olla puhelimen tai sähköpostin päässä päivittäin. Ylitöitä on tullut myös jo aika paljon ja työkiireiden sekä remonttistressin takia kroppa sanoikin hieman vastaan ja nyt olen sairastellut viime keskiviikosta asti hieman.

Kokonaisuudessaan meidän liike ja tiimi on upea ja olen töissä mun yhdessä unelmapaikassa. Lähden mielelläni päivittäin töihin ja ehkä hieman jopa pelottaa ja kauhistuttaa se, että kuinka kivaa työn tekeminen voikaan olla! Miten uusi työ sujuu siis? No se sujuu oikein hyvin.

only uusi työ

Teetkö sä sun unelmaduunia?


Näistä saatat myös pitää:

OSTETTIIN ASUNTO!

ASU NEULEMEKOSSA + TYÖ KUULUMISIA

MITEN MENEE? – PIENI LIFE UPDATE

ASU NEULEMEKOSSA + TYÖKUULUMISIA

viikonlopun positiiviset neulemekossa

neulemekko viikonlopun positiiviset

 Koko maanantai ja tiistai tuli vietettyä Pk-seudulla ja sen takia hieman hiljaista ollut somen puolella. Palasin eilen illalla takaisin Tampereelle ja iltapala, hyvä telkkariohjelma sekä uni kuulosti paremmalta kuin koneen avaaminen ja kuvien käsittely. Kahden päivän koulutusreissu Vantaalla oli kyllä melko raskas, mutta nyt ollaan taas blogin parissa ja huomenna suuntaankin rakentamaan meidän myymälää Ideaparkkiin.viikonlopun positiiviset + asu neulemekossa

neulemekossa noisy may

Blogin puolella voi olla hieman hiljaisempaa pari viikkoa, vaikka motivaatiota ja aiheita olisi muille jakaa. Uusi työnkuva ja myymälän avaus vain tosissaan hieman vähentää mun viikottaista aikaa koneella, sillä esimerkiksi ensiviikolla tiedossa kuusipäiväinen työviikko ja rutkasti ylityötunteja. Yritän kuitenkin parhaani mukaan luonnostella blogipostauksia ensiviikolle viikonlopun aikana. Harmittaa vain, kun muutama suunnittelemani Halloween postaus nyt valitettavasti jäi toteuttamatta.

positiiviset neulemekossa

neulemekko noisy may

neulemekko – Noisy May **[tästä] / sukkahousut – VERO MODA / tennarit – Nike **[tästä]

Tässä neulemekossa olenkin viihtynyt monia kertoja tänä syksynä. Koko asukokonaisuus on super rento ja mun tyylinen. Ihanaa, kun oli vielä muutaman päivän super lämmintä, että pelkässä neulemekossa ja nahkatakissa selvisi. Millainen on ollut sun viimepäivien asukokonaisuus?

**Affiliate-linkki


Näistä saatat myös pitää:

MITEN MENEE? – PIENI LIFE UPDATE

PALJETTINEULEESSA – LÄMMIN SYYSASU

SYYSMUOTIA JA BLOGI-ILTAA – PAZ RATINA