Hae
Inka Nitta

MEIDÄN KOLMIO – PIKKU WC

kolmion wc
Me ostettiin meidän asunto lokakuun lopulla ja päästiin muuttamaan marraskuun viimeisenä viikonloppuna remontin takia. Täällä siis remontoitiin kylpyhuone ja sauna ihan kokonaan ja muutamiin huoneisiin suoritettiin mm. seinän maalausta ja esimerkiksi wc-tiloihin hankittiin kaikki uudet kalusteet. Pikku wc on meillä tällä hetkellä oikeastaan ainut asunnon huoneista, mikä on valmis. Tällä hetkellä ei ole edes mielessä siis edes maton vaihto tai muuta sisustusjuttuja, tuoksutikkuja lukuunottamatta.
wc kolmio
Kalusteet hankittiin tällä kertaa ihan vain Ikeasta. Päätettiin hyötykäyttää vessan vanhaa hanaa, joten siitä ei luovuttu. Pesuallas, jonka olisin alunperin halunnut, vaati yllätysyllätys sellaisen pitkän mallisen hanan, mikä olisi tullut altaan takaa. Päädyttiin siis toiseen ”malja-allas” malliin, josta kuitenkin tykkään myös paljon.

Allaskaappi ja pitkä päätykaappi takaseinässä on Ikean Godmorgon sarjaa. Näiden oli tarkoitus olla korkeakiiltoiset, mutta mun mies oli vahingossa hakenut tämän mattaisen version, jossa oli myös erilaiset vetimet. Kuitenkin allaskaappi olikin jo porattu seinään, ennenkuin ehdin huomata tämän, joten näillä nyt mennään!
pikku wc godmorgon
Peilin ja lampun tilalle hankittiin valollinen peilikaappi. Meidän vessasta löytyy nyt paljon säilitystilaa. Itse olen sitä mieltä, että säilytystilaa ei ikinä voi olla liikaa! Vessassa säilytän kosmetiikkaa mm. rasvat ja naamiot sekä hiustuotteet. Meikit löytyykin sitten toisesta paikasta. Peilikaappia vastapäätä kiinnitettiin Jyskistä ostamat hyllyt ja tällä hetkellä niitä koristaa kaktukset, tuoksukynttilä ja muovinen husky. Meidän pikku wc on tällä hetkellä todellakin mieleinen!
jysk wc hyllyt


Näistä saatat myös pitää:

Vinkit pyykinpesuun

Ostettiin asunto!

Eveliinan talo Nokia

 

OSTETTIIN ASUNTO!

ostettiin asunto eteinen pax

Noin kaksi viikkoa sitten mun ja poikaystävän elämät muuttui aika paljon, kun allekirjoitettiin pankissa kauppakirjat asuntoon. Ollaan jo reilu vuosi mietitty omistunasunnon ostoo ja poikaystäväkin heitti aina, että ”tästä vuokrakämpästä seuraava on sitten oma”. Eli jee me ostettiin asunto!

ostettiin asunto lattia remontt

Asuntoa etsittiin aika lailla keväästä asti. Mikään kiire ei meillä ollut, mutta katseltiin asuntomarkkinoita, jos löytyisi sopivia. Meillä oli muutamat kriteerit asunnon hankintaan ja se oli totta kai pienensi myytävien asuntojen määrää. Rivitalo, oma tontti, kauko- tai maalämpö, yli 50 neliöö kaksio ja tietty hinta.

ostettiin asunto keittiö

Okei loppujenlopuksi se täydellinen löytyi, mutta niinhän siinä kävi, että hankittiin hieman kalliimpi asunto mitä oli tarkoitus ja 80 neliöinen rivitalokolmio. Asunnossa on peruskorjaukset tehty, juuri siirrytty kaukolämpöön ja mikä parasta, keittiö oli just laitettu! Onhan tämä taloyhtiö vanha, mutta ihan uuteen ei kyllä olisi budjetti venynyt.

ostettiin asunto remontti

Ihan vielä ei olla päästy muuttaan. Kylpyhuone ja sauna oli toimivia, mutta päätettiin silti remontoida ne. Ensi viikolla toivottavasti saadaan kaakelit seiniin ja päästään vihdoin tuomaan tavaroita asuntoon sisään. Pikku WC koki myös muodonmuutoksen ja harmittaa hirveesti, kun en ehtinyt ottamaan ennen ja jälkeen kuvia, koska ennen kuin ehdin edes sisäistämään koko remonttia, oli jo pojat pistänyt töpinäksi ja aloittanut kaiken. Vielä täytyy kylpyhuoneen ja saunan lisäksi vaatehuoneen säilytysjärjestelmä asentaa ja hakea toiseen makuuhuoneeseen samantyylinen PAX-kaappijärjestelmä mikä eteiseen ostettiin.

oma asunto pikku wc

Jotenkin en vieläkään tajua sitä, että ostettiin asunto ja se, että se on oma ja niin tilava! Kun remontti alkaa loppua ja tavarat saadaan vihdoin kannettua sisään sekä päästään asettautumaan kodiksi niin uskon, että asunnosta alkaa tulemaan tännekkin postauksia. Minkätyylisiä postauksia haluaisitte lukea liittyen omaan asuntoon tai sisustukseen?


Näistä saatat myös pitää:

SISUSTA JULISTEILLA – VIIHTYVYYTTÄ ASUNTOON

MEIDÄN KAKSIO + VIDEO JA KUVAT

RUOKAILUTILAN MUODONMUUTOS