Hae
Inka Nitta

VINKIT KOIRAN KANSSA RETKEILYYN

Retkeilen lähes aina niin, että koirani on mukana. Keräsin alle minun vinkit koiran kanssa retkeilyyn. Oma kokemukseni on retkeily ainostaan Siperianhuskyn kanssa, mutta yritin ottaa huomioon myös muita koirarotuja listaessani asioita alle. Nämä vinkit koiran kanssa retkeilyyn on mietitty yhden päiväretken kannalta.
koiran kanssa retkelle

Pidä vettä mukana

Vettä täytyy ehdottomasti olla mukana sopiva määrä, jotta siitä riittää sekä koiralle että sinulle. Vähimmäismäärä on noin. 0,5 dl  kohden yhtä kiloa per päivä koiralle. Veden lisäksi kannattaa olla taitettava muovinen juomakuppi, sillä se on helppo sujauttaa mihin tahansa mukaan.

Aloita pienellä

Ajatuksena se, että jos koira on tottunut noin viiteen päivittäiseen kilometrimäärään, ei välttämättä kannata lähteä kävelemään 20 kilometriä päivän aikana. Tämäkin tosin aina koirakohtaista. Ei kuitenkaan kannata napata liian isoa haukkua reittisuunnitelmissa.
vinkit koiran kanssa retkeilyyn vuodenajat

Koirattomat etusijalla

On tärkeä muistaa, että laavuilla ja taukopaikoilla koirattomat ovat aina etusijalla. Aina täytyy kysyä saako liittyä seuraan koiran kanssa, jos tulipaikalla on täyttä tms. Itse suosin kuitenkin taukopaikoilla hieman syrjäisempää kohtaa, sillä siellä on rauhallisempaa ja useasti lähistöltä löytyy puupölkkyjä tai muuta vastaavaa, joita voi käyttää penkkeinä.

Pidä koira kytkettynä

Etenkin kansallispuistoissa retkeillessä on tärkeää pitää koira kytkettynä. Koiraa saa pitää vapaana vain erikseen sille tehdyllä alueella.

Tauko tekemistä koiralle

Etenkin jos koira on nuori ja hieman villi, on varmasti hyvä että taukopaikoilla koiralle on tekemistä. Ota mukaan jokin ulkolelu tai puruluu, niin koira jaksaa paremmin. Riippuen koiran syömisrytmistä, kannattaa myös kantaa makupaloja mukana välipalana.
vinkit koiran kanssa retkeilyyn

Suosi retkikeitintä

Hieman ehkä nojaten ylempänä olevaan ”koirattomat etusijalla” otsikkoon. Retkikeittimen kanssa ei ole niin väliä missä ruuan tai kahvin tekee. Näin et häiritse koirattomia ja voit olla rauhassa oman porukan tai pelkän koirasi kanssa.

Koiralle oma reppu

Koirille myydään omia reppuja ja itse käytän Bamsella useasti näitä. Meillä koira kantaa vesikupin, makupalat ja osan omasta vedestään. Näin saa oman repun kevyemmäksi ja koiran väsyneemmäksi. Tässä kohtaa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon koiran koko ja se, että painoa ei saa laittaa kohtuuttomasti. Reppujen kanssa täytyy myös opetella lenkkeilyä etukäteen ja painoa lisäillä pikku hiljaa.

Muuta huomioitavaa

Riippuen vuodenajasta kannattaa varautua pitämään mukana mm. punkkipihdit, kyypakkaus ensiapuna ja ottaa selvää kuinka toimia mm. myrkytyksen tai lämpöhalvauksen sattuessa. Osa koirista voi vaatia taukopaikalle takin. Kädet saa helposti vapaaksi kävely/juoksuvyöllä.
>vinkit huskyn kanssa retkelle
Yllä yksinkertaisimmat vinkit koiran kanssa retkeilyyn! Mitä vinkkejä sinulta löytyy?


Seuraa Instassa @inkanitta

Lue myös nämä:

Seitseminen oli ihana

Kiikunlähde – Maaginen lähde keskellä metsää

6 vinkkiä lähiretkeilyyn

ÄLYKELLOSTA APUA OMAN KEHON TARKKAILUUN

Ensimmäisenä haluan kertoa, että tämä ei ole mainos vaan ihan oma suositus ja omilla rahoillani ostama kello!
Älykellosta apua oman kehon tarkkailuun

Ostin viime Black Fridayna verkkokaupasta ensimmäisen älykelloni koskaan. Ennen nykyistä kelloa en ollut omistanut mitään urheilu- tai Fitness kelloa. En myöskään omistanut koskaan aktiivisuusranneketta. Ensimmäisenä yllätyksenä tuli se, että kuinka koukkuun kelloon oikein jäikään! Oston jälkeen en ole ollut päivääkään ilman kelloa ranteessa. En tällä hetkellä voisi edes kuvitella lähteväni kävelemään tai töihin ilman tietoa siitä, kuinka monta askelta astun tai kuinka monta kaloria kulutan kahdeksan tunnin työpäivän aikana. Totta kai kello on joitakin hetkiä pois ranteesta mm. latauksen aikana, enkä koskaan esimerkiksi ota kelloa suihkuun, jotta rannekkeen alla oleva iho pääsee hetkeksi hengähtämään.

Käytössä Garmin Vivoactive 3

Itselläni on käytössä Garmin Vivoactive 3 ja olen todella tyytyväinen kellon hinta-laatusuhteeseen. Kellon mukana tuli myös super kätevä appi puhelimeen mistä näkee enemmän statiikkaa päivästä ja esimerkiksi oman kävelylenkin reitin suoraan kartasta. Kello on myös sopivan pieni ja siro pieneen ranteeseen, mutta kuitenkin kokoa on tarpeeksi hyvin, jotta näytöstä näkee kaiken tarpeellisen ja myös mm. saapuneet tekstiviestit ja muut some-ilmoitukset.

Älykellosta Apua oman kehon tarkkailuun

Itse olen saanut älykellosta apua oman kehon tarkkailuun todellakin. Aikaisemmin en tiennyt edes omaa leposykettäni ja arviokin oli korkeammalla kuin osasin odottaa. Kellon omaan appiin pystyy fiksusti merkitsemään myös kuukautiskierron. Jokaiselle päivälle pystyy myös lisäämään eri oireet ja myöhemmin kello oppii, kun menkat lähestyvät. Mun mielestä todella fiksu juttu, etenkin näin epäsäännölliset kuukautiset omaavalle, kun oma kuukautiskiertoni heittelee helposti 60-160 päivän välillä. Olen opetellut myös käyttämään Garminin omaa vesiappia kellossa, joka etenkin kiireisinä päivinä on ollut oikea pelastus, kun pystyy tarkastamaan kuinka monta lasillista sitä on tullut tänään juotua vettä. Omaa kehitystä kuntotasolla, painon kanssa jne on myös helppo ja kiva seurata sekä ostamalla lisää erilaisia lisäosia Garminilta mm. sykevyö tai Garminin älyvaaka (tämän tosissani haluan!) saa Garmin Connection appiin oikeasti lähes mitä vain tietoja.
Älykellosta apua oman kehon tarkkailuun
Oman kehon tarkkailu on liian koukuttavaa! Kellolla voi seurata myös päivän stressitasoa ja sen noustessa pilviin on fiksua pysähtyä ja aloittaa kellon oma mindfullness hetki, jonka ajan pystyt itse asettamaan. Kun itselläni stressitasot heittelevät yli 80 olen yleensä pysähtynyt ja pistänyt Garminin hengitysharjoituksen päälle pariksi minuutiksi.

Lyhentänyt paniikkikohtausta

Paniikki- ja ahdistushäiriöisenä on ollut helpotus kohtauksen aikana seurata omaa sykettä, kuinka se tihentyneen sykkeen kohtauksen aikana alkaa laskemaan nopeasti alaspäin. Se saa minut aina rauhoittumaan, kun syke ei pysy pilvissä ja näin olen tiedostanut, että kyseessä on vain ahdistus sekä paniikki, eikä mun sydän ole pettämässä.

Unen seuranta

Itselleni mielenkiintoisin ja tärkein seuranta oman sykkeen lisäksi on ehdottomasti uni. Mä en valehtelematta ennen älykellon hankintaa tiennyt edes, että kuinka paljon yössä nukun. On myös ollut hienoa tietää kuinka paljon syvää unta oma uni sisältää. Itselläni syvää unta on keskimäärin kahdeksaan tuntiin noin 12 minuuttia mikä on aivan liian vähän. Kahdeksaan tuntiin tosin Rem-unta mahtuu noin 3-5 tuntia ja loput on kevyttä unta. Kyllä sen huomaa, että parantumiseen on vielä aikaa ja rentoutumista täytyy edelleen opetella, kun aivot sekä oma mieli näyttää käyvän jopa yöllä liian ylikierroksilla.
Älykellosta apua oman kehon tarkkailuun
Itselläni on siis ollut todella suuri apu älykellosta oman kehon tarkkailuun. Onko sinulla käytössä jokin äly- tai urheilukello?


Lue myös nämä:

Reilu kuukausi joogaa takana – miltä tuntuu?

Mitä odotan ja haluan vuodelta 2020?

Hukassa