Hae
Inka Nitta

ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN?

Onko täällä ketään? Olen tuijottanut ja pyyhkinyt tekstikenttää jo ainakin kaksi varttia. En muistanutkaan kuinka hankalaa kirjoittaminen on pitkän tauon jälkeen. Viimeisin blogipostaus on julkaistu syyskuun alussa ja koko tämän yli kymmenen vuoden blogihistorian aikana en ole pitänyt näin pitkää taukoa kirjoittamisen suhteen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen kävin myös ensimmäistä kertaa läpi sen, että mitä jos lopettaisin blogin kirjoittamisen? Blogi ei enää aikoihin ole ollut pääkanavani ja käyttäytymiseni sosiaalisessa mediassa on muuttunut rutkasti vuosien varrella. Olen kuitenkin aina rakastanut blogaamista ja tämä on myös minua varten. Olen aloittanut kirjoittamisen jo teini-ikäisenä, joten on aina ollut ihana seurata omaa kasvua ja kehitystä. On aina kiva palata muistelemaan kivoja ja myös vähemmän kivoja aikoja blogin pariin, kun on tekstiä sekä kuvia tarjolla.

onko täällä enää ketää

Vaikka sitä ei saisi ajatella näin, niin myös blogin hidas kasvu on vaikuttanut postaamisen vähyyteen. Blogit ei ole enää sitä mitä ne olivat silloin noin 10 vuotta sitten, eivät ole enää ollut pitkään aikaan. Jotta blogin saisi menestymään nykyisin, tarvitaan todella tiukka aihepiiri josta kirjoittaa. Mä kuitenkin itse tykkäisin tuottaa sisältöä monesta asiasta ja sellaisista, jotka on lähellä sydäntäni. Tästä lähin en aio ottaa paineita tästä, vaan alan julkaisemaan sisältöä omaan tahtiin ja siitä mistä itse haluan sen suurempia miettimisiä, että voinko tehdä näin. Tai olenhan minä näin tehnyt tähän mennessäkin, mutta suurella paineella ja rajoittanut silti.
onko tallaa
Enemmän olen ollut aktiivinen sisällöntuottajana Instagramin ja Twicthin puolella. Instagramissa panostan inspiroivaan ja esteettisesti kauniiseen sisältöön, kun taas Twitchissä pääosassa on mun persoona samalla kun juttelen liveyleisölle ja pelailen erilaisia videopelejä. Etenkin Twitch vie nykyään paljon aikaa mun viikkoaikataulusta. Striimailen noin viiden tunnin lähetyksiä kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja samalla ylläpidän omaa Discord serveriäni yhteisölleni.
onko täällä
Mennään nyt eteenpäin blogin kanssa ilman stressiä ja katsotaan mihin päästään♥


Seuraathan jo Instagramissa ja Twitchissä?

Lue nämä:

Unelmieni ristiriidat

Diagnoosina yleistynyt ahdistuneisuushäiriö

Ensimmäinen hyväntekeväisyyskampanja ylitti odotukset!

4 kommenttia

  1. ViiviK kirjoitti:

    Mua niin surettaa kun blogi kulttuuri on kuolemaisillaan! Oon koko nuoruuteni kuluttanut blogien parissa ja elänyt blogien kulta-ajan. Mutta vuosien varrella olen vain seurannut suosikkien lopettamista tai siirtymistä muihin kanaviin.

    Itse edelleen rakastan blogien syvällisempää otetta ja sitä miten postauksista houkuu se aika ja panos, joka postauksiin on laitettu.

    Eli vastaus kysymykseesi, täällä ollaan! <3 Ja toivottavasti motivaatiota blogiinkin löytyy välillä 🙂

    • Inka Nitta kirjoitti:

      Mua kans surettaa ihan älyttömästi! Muistan, kun aloitin aikoinaan päiväni aina selailemalla blogeja ja lukemiseen saattoi upota monta tuntia <3 Ihanaa, kun oot vielä täällä <3

  2. Tyylimurun Tiina kirjoitti:

    Hei, blogisi on kiva ja itse lueskelen monenlaisia blogeja, joissa ei ole niin kamalan tarkasti rajattu yksi aihepiiri. Hienoja asukuvia tuossa viimeisimmässä postauksessasi, vau! Täällä ollaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *