Hae
Inka Nitta

SEITSEMINEN OLI IHANA

torpparinpolku

Seitseminen oli ihana!
seitseminen oli ihana

Meillä on jäänyt juhannuksen perinteiksi suorittaa vähintään päiväretki miehen sekä koiran kanssa ja tänä juhannuksena kohteeksi valikoitui ihana Seitseminen. Vuosi sitten oltiin Birgitan polulla yhden yön telttaretkellä, mutta juhannuksen helteiden vuoksi päädyttiin vain päiväretkeen. Telttailu varmasti olisi ollut sama asia kuin saunominen, eikä koiratkaan olisi kestänyt.
seitseminen torpparintaival kesäretki
Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Ylöjärven sekä Ikaalisten kaupungeissa, eli noin 70 kilometrin päässä meiltä kotoa, mutta silti en ollut koskaan käynyt siellä. Onneksi vihdoin kävin! Reitiksi meillä valikoitui Torpparintaival, mikä alkaa kauniilta Koveron perinnetilalta missä saatat nähdä myös suloisia lampaita. Tällä kertaa ei sisällä missään käyty, mutta ehkä ensi kerralla!
kovero perinnetila
Reitin pituus on tarkalleen 6,3 kilometriä ja on mielestäni melko helppo kulkuista, joten voin suositella alkavallekkin patikoijalle. Korkeuseroja ei kamalasti ole, mutta niitäkin löytyy. Reitin varrella saa ihastella kaunista aarnimetsää, suo-alueita sekä mm. upeita niittyjä.
seitseminen torpparintaival
kovero torpparintaival

Torpparintaivaan loppupäässä sijaitsee Haukilampi, missä on tulenteko-, telttailu- sekä uimismahdollisuus. Pysähdyttiin Haukilammella ruokailemaan sekä uittamaan koiria. Tykkäsin tästä telttapaikasta todella paljon ja ehdottomasti haluan yöpyä siinä, kun Seitsemisiin olen telttailemaan menossa. Haukilammelta on helppo lähteä poikkeamaan reitiltä jonnekin muualle, jos haluaa hieman pidemmän matkan kuin Torpparintaival. Yleensä itse myös kuljen vähintään kympin, mutta koirien kannalta lämpö olisi ollut liikaa sellaiseen matkaan.
seitseminen torppari
Kaiken kaikkiaan Seitseminen vaikuttaa todella kauniilta sekä monipuoliselta. Vasta Torpparintaival kierretty ja monta reittiä olisi vielä tutkittavana.
päiväretki seitsemisiin


Seuraa Instagramissa @inkanitta

Lue myös nämä:

Kiikunlähde – Maaginen lähde keskellä metsää

6 vinkkiä lähiretkeilyyn

Retkeilenkö koska se on IN?

KARL LAGERFELD SIGNATURE – Mun ensimmäinen merkkilaukku

En ole koskaan ollut oikein laukku ihminen, vaan tavarat on kulkeutunut käytännössä taskuissa sekä kangaskassissa auton jalkatilassa. Jos tavaraa on tarvinnut enemmän tai olen kulkenut julkisilla, on valintani ollut Fjällravenin reppu tai kaverilta saatu tekonahkainen vaaleanpunainen minireppu. Muuten olallani on kulkenut Piecesin löllö pieni nahkalaukku.
>karl lagerfeld signature

Karl Lagerfeld Signature

Minulta löytyy kuitenkin muutama laukkuhaave ja yhden niistä toteutinkin viime viikolla, kun tilasin Zalandolta Karl Lagerfeldin Signature laukun. Ensimmäisen kerran olen törmännyt tähän laukkuun muistaakseni yläastella, joskus vuonna 2009 ja rakastuin malliin heti. Tällöin mielessäni oli mustavalkoinen versio klassisella teräksisellä allekirjoituksella.
karl signature metal gun
Huomasin, että Zalandolle oli tullut kivaan alennukseen Signature laukku Metal Gun värillä ja hetken mietinnän jälkeen se oli pakko tilata. Tumma Karl teksti on enemmän mieleeni, vaikka hopea olisikin ollut klassisempi. Ovh. laukulla pyörii noin 350€ paikkeilla, joten mikään Chanelin hintainen merkki Lagerfeld ei ole, vaikka itse Karl sen pääsuunnittelijana olikin.
signature bag medium
En voisi olla tyytyväisempi ensimmäiseen kalliimpaan laukkuun, jonka hankin. Karl Lagerfeld Signature laukku on sellainen, jota tuli monta vuotta mietittyä sekä metsästettyä käytettynä, mutta vihdoinkin se tuli hankittua ja vielä uutena! Lagerfeld merkkinä on muutenkin mun näköinen ja haaveilen vielä Ikonik Pin pikkulaukusta sekä Karlin naamalla varustetuista rantaläpsyistä.
karl lagerfeld signature metal gun


Seuraa myös Instagramissa @inkanitta

Lue myös nämä:

Pihasynttäreiden asukokonaisuus

Ihan vain päivän asu

Rakastan korvakoruja – Korviskokoelmani