Hae
Inka Nitta

10 FAKTAA MINUSTA

Vaikuttajamedian puolella en olekkaan ihan hirveästi kertonut itsestäni, joten ajattelin toteuttaa tälläisen vanhan kunnon 10 faktaa minusta postauksen. Osa näistä on sellaisia, joista olen ehkä puhunut tiettyjen asioiden ohella tai muissa someissa, mutta en sillä tavalla että olisin ihan kunnolla kertonut näistä. Yritin myös valita hieman erilaisia faktoja tähän.

10 faktaa minusta

10 faktaa minusta

1. Kuuntelen aika raskasta musiikkia

Olen musiikin suhteen aika kaikkiruokainen ja yksi suosikeistani onkin esimerkiksi suomiräppäri Pyhimys. Kyllä mä silti sanon, että suurimmalta osin kuuntelen todella raskasta musiikkia ja mun lempibändeihin lukeutuu Five finger death punch ja Rammstein. Mä esimerkiksi itkin, kun en ehtinyt saada lippuja Rammsteinin Ratinan stadionin keikalle. Itken varmaan kesällä lisää, kun se keikka on ja mä itse en ole siellä.

2. Rakastan teemajuhlia ja niiden järjestämistä

Mä vaan yksinkertaisesti rakastan juhlien suunnittelua ja niiden toteuttamista. Tykkään jos juhlissa on joku selkeä teema mitä noudattaa ja parasta on se, kun juhlavieraatkin noudattaa tätä! Mun omilla synttäreillä on yleensä aina joku teema ja toissa vuonna mentiin kimalluksella ja oli ihana huomata, miten vieraatkin kimmelsi, kun he saapuivat paikalle!
10 faktaa minusta

3. En osaa pyöräillä

Siis olen varmaan 10 vuotta sitten viimeksi pyöräillyt ja silloinkin kaatunut, kun kyyditsin Veeraa mun ritsillä… Musta tuntuu, että en ikinä oikeesti oppinut kunnolla pyöräilemaan. Hankin täksi kesäksi itselleni Jopon ja vaikka se on tuossa pihassa nyt pariviikkoa ollut, en sillä vielä ole uskaltautunut lähtemään mihinkään.

4. Ennen parhaat kaverit oli poikia

Yläaste ja ammattikouluaika meni pojat kavereina ja mun ihan parhaat ystävätkin oli poikia. Aina on ne pari hyvää naisystävää tossa vierellä ollut, mutta kyllä mä sanoisin että aikoinaan hengasin vain äijien kanssa. Olihan se vähän erilaista, kun silloin kaveriporukatkin koostui 20 hengen ryhmistä ja hengailtiin vanhan kirkon parkkipaikalla yömyöhään autoissa, haha. Nykyään on enemmän ystäviä kuin kavereita ja määrät keiden kanssa hengailee on vähentynyt yli puolella. Nykyään kaikki parhaat kaverit on naisia. 🙂

5. Hulluna sarjakuvahahmoihin ja supersankareihin

Tästä varmasti olen edes jotenkin maininnut, mutta oon ihan hulluna mm. Marvelin ja DC:n hahmoihin. Oon kyllä aina ollut, mutta nyt sen jostain syystä uskaltaa myöntää ilman, että se hävettää! Näistä keksisin juteltavaa vaikka koko päiväksi ja oon aina innoissani, kun puheen aiheina on vaikka uudet supersankarileffat yms. Lähes kaikki aiheeseen liittyvät elokuvat, sarjat ja piirretyt on katsottu. Kotoa löytyy aiheeseen sopivia tauluja, pelejä ja jopa rooliasuja. 😀 Esimerkiksi viime Halloweenina pukeuduin Poison Ivyksi. Omia ehdottomia suosikkeja on hyvistä ja pahoista tyypeistä Green Arrow, Daredevil, Batwoman, Deadshot ja mm. Black Widow.
10 faktaa minusta

6. Rakastan ruokaa ja uusia makuja, mutta vihaan laittaa sitä

Teen tosi harvoin kotona ruokaa, varsinkaan mitään erikoista. Mun bravuuri on nachovuoka, mureke ja jauhelihakastike. Rakastan uusia hyviä makuja ja ruokakulttuuria ylipätäänsä, mutta oma järki ei riitä siihen tekemiseen. Ensinnäkin sen ajan voi käyttää muuten hyödyksi ja toiseksi en jaksa odottaa. Toivoisin, että tykkäisin tehdä ruokaa.

7. Kodin elektroniikka on tärkeässä osassa

Mulle on tosi tärkeää, että elektroniikka on hyvää ja uutta. En esimerkiksi pystyisi elämään ilman kunnon kaiuttimia enään nykyään ja tällä hetkellä haaveissa olisi Jamojen tilalle Genelecit. Tykkään myös, että telkkari on iso ja hieno ja esimerkiksi tuntuu, että tuo 55 tuumaa ei riitä, vaan haluan isomman.

8. Ennen käytin jokapaikassa korkeita korkoja

Nykyään suosin enemmän matalia kenkiä. Mulla on myös korkokenkiä nykyäänkin, mutta varmaan korkeintaan 5 sentin korolla. Myös yhdet 10 sentin Tamariksen avokkaat löytyy, joita käytän juhlissa. Ennen saatoin pukea esimerkiksi vaikka kouluun farkkujen kanssa 10 sentin tai yli korolla varustetut avokkaat ilman mitään platformia. Nilkkurit joita puin viihteelle oli helposti n. 15 senttisiä ja ei siinä mitään ollut, bailasin koko yön ilman, että valitin mitään.
10 faktaa minusta

9. Itken kaikissa elokuvissa ja sarjoissa

Jos ne on siis hyviä ja pääsen henkilöihin sisään. Meen siis todella helposti ihan toiseen maailmaan, jos katson jotain todella hyvää sarjaa tai elokuvaa. Itken onnen kyyneleitä onnellisissa kohdissa ja itken, jos mun lempi pari eroaa. Tiedättekö kuinka vaikeaa elokuvissa on olla, kun siellä pääsee vielä lähemmäs niitä hahmoja.. Joudun väkisin pidätellä sitä palaa kurkussa vartin välein.

10. Tykkään pelata pleikkarilla

Pienestä tytöstä asti se on ollut mun suosikkipuuhaa. Varmasti ilman päivätyötä pelaisin enemmänkin ja varmasti ihan huvikseni kokeilisin jotain Streemauksen tynkää, vaikka en mikään paras pelaaja ole. Omia suosikkejani PS4 on Final Fantasyt, Assasin´s Creedit ja juuri syksyllä hankittu nostalginen Spyro. Tällä hetkellä kesken on Assasin´s Creed: Odyssey.


Näistä saatat pitää:

Leikkasin kesätukan!

Näin pukeudun töihin / 16 työasua

Omia ajatuksia naiseudesta

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *