Hae
Inka Nitta

HUIJATTIIN OTTAMAAN JALKAFETISSI KUVIA!

Tämän postauksen kirjottaminen on vaatinut minulta paljon. Tämä on asia mistä on kylläkin aikaa jo neljä vuotta, mutta silti nolottaa. Viime päivät on kuitenkin ahdistanut ihan super paljon, joten haluan, että te ihanat siellä ruudun toisella puolella tiedätte mistä on kyse.

Miten jouduin huijatuksi?

Mun pitkäaikaisemmat lukijat tietävätkin, että mun muutaman vuoden takainen parisuhde oli hieman hankala. Mulle jäätiin velkaa aika paljon ja rahojani käytettiin tietämättäni, joten pientä rahapulaa oli havaittavissa vielä jonkin aikaa suhteen päättymisen jälkeenkin. Yksi ulkomaalainen nainen otti minuun ensin yhteyttä instagramin kautta ja ehdotti someyhteistyötä terveyskenkien parissa. Tästä oli hyvin näyttöä ja hyvät perustelut, joten totta kai uskon. Hän olisi myös maksanut hyvän palkkion, mutta ensin hänelle piti laittaa muutama kuva jalkapohjista. Mun mielestä ihan uskottavaa ja kampanjat oli taitavasti rakennettu. Mä laitoinkin jaloistani muutamia eri kuvia hänelle ja hän alkoi pyytämään lisää ja lisää jalat eri asennossa. Tässä kohtaa aloin ymmärtämään, että kyse ei ehkä ollutkaan kenkämalliksi ja terveyskenkien mainostajaksi ryhtymistä. Mut huijattiin ottamaan jalkafetissi kuvia!

Kun tajusin tämän sanoin, etten ole suostunut tähän, joten kuvia ei saa laittaa levitykseen. Sopimuksen yksityiskohdat eivät täyttyneet ja sanoin vihaisesti, mutta ammattimaisesti tälle naiselle asiasta. Tämän jälkeen nainen suuttui minulle ja myöhemmin hävitti some-tilinsä. Tästä tulee nyt siis jo neljä vuotta aikaa. Minua nolottaa, että menin halpaan ja ne kuvat hävettävät minua.

Eikä tässä muuten mitään, mutta viime keväänä alkoi instagramin ihmeellisille jalkafetissi tileille ilmestymään näitä mun kuvia. Näillä ihmisillä oli tiedossa mun somet, sähköpostit, blogin osoitteet ja jopa jalankoko. Nämä ihme tilit tägäsivät minua näihin kuviin ja poistin aina tägäykset ja estin tilit, koska minua ei kiinnostanut nähdä näitä fetissijuttuja. Suurin osa poisti kuvat, kun sanoin, että ne on laittomasti tilillä, koska en ole antanut tälläistä lupaa jakaa kuvia. Koko kevään ja kesän oli kamalaa pommitusta ja osa oli super ahdistavia eikä suostunut poistamaan kuvia tileiltään. Osa otti mun blogista kuvia ja rajasi niistä esim vain jalat näkyviin! Siis mitä ihmettä sanonko?!

Pahimman luokan ”fani”

Kesän jälkeen loppu kuin seinään ja nyt muutama päivä sitten tuli pahin ikinä. Tää tyyppi teki käyttäjän mun nimellä, laittoi bioon kaikki mun somet, sähköpostit ja youtube käyttäjänimenkin. Sitten tilillä oli nämä jalkapohjakuvat. Tää tyyppi laittoi mulle yksityisviestejä ja tämä oli joku pahemman luokan pervo, joka lähetteli myös ällöttäviä ja ahdistavia kuvia. Käskin tämän poistaa tilin, koska minun nimellä ei saa tiliä käyttää. Ei suostunut poistamaan, joten estin ja ilmiannoin tilin. Tämä tili poistettiin, mutta tämä teki uuden. Tämän jälkeen hän sanoi, että alkaa seuraamaan mun kaikkia seurattavia, jos vielä estän tai ilmiannan hänet. Naurettavaa, että hän alkoi kiristämään. Kyllä mua ne kuvat hävetti, mutta enemmän se, etten päässyt tyypistä eroon. Ilmiannoin ja estin taas ja taas hän teki uuden tilin. Tässä kohtaa mun oli pakko laittaa instatilini kaksi päivää sitten yksityiseksi, koska en vain millään päässyt eroon tästä tyypistä!

Tämän postauksen jälkeen kokeilen taas laittaa instagram tilini julkiseksi ja siinähän sitten alkaa seuraamaan kaikkia seurattujani. Haluan vain kertoa, että en ole itse tehnyt tiliä ja tyyppi on super ahdistava kuvineen ja viesteineen, joten toivon, että kaikki tälläiset tyypit ilmiannetaan. On hassua, että vaikka jouduin huijauksen kohteeksi 18-vuotiaana näin melkein neljän vuoden jälkeen nää tyypit vaan pahenee. En päätynyt terveyskenkämalliksi, vaan perverssejen kohteeksi. Poliiseilla uhkailu ei auta, koska nää tyypit ei oo suomesta. Ja uskon, että kyseessä on aina eri ihmiset. Nolottaa ja ahdistaa samaan aikaan.
huijattiin ottamaan jalkafetissi kuvia

15 kommenttia

  1. Marika kirjoitti:

    Ikävä kuulla, että olet joutunut kärsimään. Mielestäni sulla ei ole mitään syytä hävetä, vaikka siltä saattaakin tuntua. Toivottavasti tämä asia painuu unholaan ja voit unohtaa koko keissin. Kivaa kevättä. 🙂

    • Inka Nitta kirjoitti:

      Kiitos Marika! Hävettää myös se, että miksi en aikaisemmin tajunnut sen olevan huijaus. Ihanaa kevättä myös sinulle! 🙂

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Hui kuinka kamala kokemus 🙁

  3. Sofia Keitaanranta / nouw.com/fashionsituation kirjoitti:

    huhhuh tää maailma on kyllä täynnä ihan sekopäisiä ihmisiä 🙁 voimia <3

  4. Eve / Queen of Eve kirjoitti:

    Ihan hirveä juttu. Kaikenlaisia tyyppejä sitä onkin. Mutta missään tapauksessa ei kannata alistua millekään häiriköinnille tai nettikiusaamiselle. Pidät tilisi vaan julkisena ja teet poliisille ilmoituksen tästä asiasta, tuo on oikeasti vakavaa. Ja aina jos noita tilejä tulee niin valjastat vaan kaikki tutut ilmiantamaan tilin niin ne katoaa. Pää pystyssä vaan!

    • Inka Nitta kirjoitti:

      Tyyppejä on kyllä joka lähtöön. Itseäni ahdisti juttu niin kovaa, joten teki hyvää pistäät tili hetkeksi yksityiseksi. Tähän mennessä on onneksi riittänyt, että minä olen ilmiantanut tilin ja se on poistunut noin 10 tunnissa. Paino kuitenkin putosi harteilta, kun sain kirjotettua tämän postauksen!

  5. Nena Sofia kirjoitti:

    Apua, ihan kamalaa! 🙁 kovasti tsemppiä! <3 Eiköhän ne väsy, kun tarpeeksi monta kertaa ilmiannat tilejä ja ilmoitat ettei sun kuvia saa käyttää. Ja sitten tosiaan rikosilmoitus voisi olla paikallaan, jos ei muuten lopu.

    • Inka Nitta kirjoitti:

      Kiitos paljon! Nyt ei ainakaan ole tullut uutta tiliä, joten eiköhän se yksi kyllästynyt. Näitä vaan tulee aina uusia tyyppejä…

  6. Minna kirjoitti:

    Aivan kamala tapaus, ei kyllä tulisi mieleenkään, että jotain tollasta voisi sattua! Ja törkeää vielä lähteä levittämään kuvia ja että alkavat ahdistella. Pystyisiköhän noista tekemään rikosilmoituksen? Voin vain kuvitella, miten ahdistava koko juttu on ollut ja on. Sulla ei oo mitään hävettävää, se nainen teki todella väärin ja samoin nuo fetissityypit, kuinka monta heitä sitten onkaan. Tosi hyvä, että uskalsit jakaa sun tarinasi ja varoittaa siten myös muita!

    • Inka Nitta kirjoitti:

      Joo ne fetissityypit on ihan käsittämättömän ahdistavia, kun eivät jätä rauhaan ja laittaa joka kanavassa viesti.. 🙁 Toivottavasti tämän naisen huijauksen alle ei jää ainakaan ketään kuka tän postauksen lukee. Rikosilmoituksen uskon, että voi kyllä tehdä, mutta nää tyypit on ulkomailta niin en tiedä miten vaikuttaa. :/

  7. Aleksi kirjoitti:

    no onpa paha iik joku näkee sun jalat
    olisi kiva nähdä nämä kuvat kun itsekkin tykkään

  8. Gemr kirjoitti:

    Ne poseeraukset mitkä sulla kuvissa, on todellakin ollu tiedossa mitä kuvia oot ottamassa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *