Hae
Inka Nitta

SAMETTISAAPPAISSA

samettisappaissa 2

Bloggaamisessa yksi paras asia on uudet ihmiset, joilla on sama harrastus. Olen vuosien bloggaamisen ansiosta tutustunut ihan mahtaviin ihmisiin ja saanut lisää tuttuja, kavereita ja jopa ystäviä. Torstaina talsin keskustaan samettisaappaissa moikkaamaan ihanaa Elliä, kehen olenkin tutustunut juurikin bloggaamisen kautta viime keväänä. Nyt viimeisen parin kuukauden ajan ollaan aika tiiviisti hengailtu ja ensimmäisen bloggaajatapahtuman jälkeen kun nähtiin, ei ensimmäiseen kahteen tuntiin puhuttu blogeista yhtään mitään. Siinä huomasi, että klikkaa muutenkin!

Mikä on susta paras asia bloggaamisessa?

samettisaappaissa 3

Mä niin tykkäisin jakaa näitä asukuvia enemmänkin, mutta tuo ulkona pauhaava pakkanen ei ihan innosta kuvailemiseen. Näissäkin kuvissa mulla on kaksi takkia päällä, sillä muuten en edes villakangastakilla olisi pärjännyt. Asiasta kukkaruukkuun: se on muuten hassua kuinka ton kuvattavana olemisenkin unohtaa, kun sitä ei useasti tee.

samettisaappaissa

Vihdoinkin sain muuten kuvattua asun noissa mun samettisaappaissa. Omaan silmään nahkalegginsit, neulemekko ja ylipolvensaappaat on ihan loisto kombo ja kyseinen asukokonaisuus on monta kertaa eksynytkin mun päälle arkisin.

samettisaappaissa 4

Villakangastakki – VERO MODA, Neulemekko – VERO MODA, Legginsit – Pieces

Samettiset ylipolvensaappaat – Skopunkten, Laukku – Pieces

Miltä tämä asukokonaisuus näyttää sun silmään?

Postauksen kuvista kiitos Ellille!

20 kommenttia

  1. Piia / La La Lilja kirjoitti:

    Superkiva asu, korkeavartiset saappaat näyttävät tosi hyviltä 🙂

  2. Maria Ihanaista kirjoitti:

    Tosi kiva asu! Mä oon myös ihan ylipolvensaappaiden fani <3

  3. Liisa kirjoitti:

    Tykkään sun asusta. Nuo saappaat tuo just sopivasti särmää 🙂

  4. Elli kirjoitti:

    Neulemekot on kyllä parasta, niin rentoja mutta näyttää silti hyvältä! 🙂 Ja siis totta, meidän eka treffaamiskerta oli paras kun unohdettiin blogit kokonaan… 😀 seuraavia kertoja odotellessa<3

    • Inka Monola kirjoitti:

      Älä muuta sano! Mä tykkään neulemekoista kun ne on sopivan arkisia, mutta tekee asusta kuitenkin vähän arvokkaamman jotenkin. Seuraavia todellakin odotellessa <3

  5. NelliL kirjoitti:

    Aivan ihanat saappaat. Itselläni on myös mutta vaaleat.

  6. Anna | Tämä matka -blogi kirjoitti:

    Mikä on susta paras asia bloggaamisessa?

    Hyvin pitkälle sama kuin sinulla, eli yhteisöllisyys. Monia, monia uusia kavereita olen blogin ja bloggaamisen kautta saanut.

    • Inka Monola kirjoitti:

      Kiva juttu, että sulla on samoja ajatuksia. Uusia ystäviä on tässä iässä enään vaikea saada, joten on ihanaa, että tälläinen harrastus tuo meitä bloggaajia yhteen! <3

  7. Mari kirjoitti:

    Kivan näköinen asu ja saappaat! 🙂 Bloggaamisessa tosiaan parasta on uudet tuttavuudet :).

  8. Minnea kirjoitti:

    Näyttää tosi hyvältä! Mainio kombo!

    Bloggaamisessa on parasta, jos saa keskustelua aikaan ja jos onnistuu inspiroimaan jota kuta 🙂

  9. Nimetön kirjoitti:

    Vau mikä ihana asu! Etenki noi kengät, on kyllä kivat 🙂

    http://hannamaarit.blogspot.fi/

  10. Jenna kirjoitti:

    Ihanan tyylikäs asu! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *