Hae
Inka Nitta

first snow

uujeeIMG_8864Nyt muutamana päivänä on ollut ihan kamalaa keliä. Järkyttävä tuuli ja vesisade ja välillä ihan älyttömän liukasta. Mulla tuli näitä kuvia katsellessa jo kauhee ikävä lunta mitä vielä viimeviikonloppuna ihan reilusti ainakin täällä Tampereella oli. Nää kuvat on siis noin viikon vanhoja. Jotenkin perus lenkkipolunkin maisemat muuttui kivannäkösiksi ton lumen ansiosta ja onhan siitä tottakai aikaa, kun asukuvia viimeksi on valkoisen maan kanssa otettu. 
jeejeeIMG_8883 Eilen oli tän vuoden ensimmäiset pikkujoulut joihin mä osallistuin ja taitaa myös jäädä viimeiseksi, kun nämä mun viikonloput aikalailla jouluun asti näyttää olevan melko täynnä. Ens viikonloppuna lähdetään mökkeilemään, siitä seuraavana Mikkeliin juhliin papan synttäreitä ja seuraavaksi varmaankin sitten Lahteen Veeran kanssa niinkun joka vuosi aina ennen joulua. Onko teillä pikkujouluja tiedossa?
Muistakaa seurata mua instagramissa @inkanitta, snapchatissa @iiingerr ja periscopesta löytyy kans @inkanitta

hyvät tytöt menee taivaaseen, pahat muijat pitää hauskaa

IMG_8816IMG_8810IMG_8809 Viime lauantai-ilta oli ihan mahtava! Me pidettiin tyttöjen iltaa tällä tavalla pitkästä aikaa. Kuohuvaa ja pientä naposteltavaa sekä ihan paras tytsy = rakkautta! Mä nykyään enään niin harvoin käyn muutenkaan viihteellä niin tämä oli tosi rentouttavaa tehdä alkuilta näin. Tosin nyt tulee taas sitten vähän enemmän käytyä ulkona, kun ensiviikonloppuna on ystävän tuparit ja tutun synttärit mihin oonkin lupautunut menemään ja enskuu on täynnä pikkujouluja ja esim heti joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna lähdetään mökkeileemään. 
tintstints1-001IMG_8857 Lauantain pää syy miksi viihteelle lähdettiin oli siis tämä Pyhimyksen keikka mitä olin jo siitä asti odottanut kun liput tulivat myyntiin, elikkä n. kolme kuukautta. Jos joku ei siis tiennyt niin mä oon ihan rakastunut kyseiseen artistiin. Ensimmäisen kerran rakastuin Pyhimykseen vuonna 2008 ja siitä asti on sitä tullut kuunneltua. Kai mua vois jopa kutsua fanitytöksikin, haha!
tintstints1Päälle valikoitui tuo minun Ginatricotin kimaltava croptoppi ensimmäistä kertaa ja cubuksen mustat farkut. Toi toppi on kyllä ihana ja haluun niitä ehdottomasti lisää, varsinkin kun hintaakin on vain vajaa kolmetoista euroa kyseisellä vaatteella. 
Sattuiko joku muu olemaan tolla keikalla? Tai löytyykö muita jotka kuuntelee Pyhiä?